keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Näin opiskelet sähköasentajaksi


Sähköasentaja tunnetaan myös nimellä sähkömies. Sähköasentajaksi voi kouluttautua, ja näin saada lupa huoltaa, korjata sekä asentaa erilaisia sähkölaitteita, kuten mittareita, valaisimia, muuntajia ja sähkökeskuksia. Sähköasentajan töihin vaaditaan tutkinto. Asentaja voi lisäksi tehdä erilaisia kytkentöjä, johdotuksia tai kaapelointeja. Kaikkea suoraan sanottuna mihin liittyy sähkö. Sähköasentajat voivat toimia joko kotitalouksissa tai erilaisissa tehtaissa.


Missä sähkömies voi olla töissä?
Sähkömiehet voivat työskennellä oikeastaan missä tahansa, missä on sähköä. Tyypillisimpiä paikkoja ovat urakointiliikkeet, jotka tarjoavat esimerkiksi kotitalouksille sähkötöitä. Lisäksi monet sähkömiehet työskentelevät ”syvemmällä” sähkön maailmassa, esimerkiksi voimalaitoksissa tai sähkön jakelulaitoksilla. Näihin kaikkiin vaaditaan hieman erilainen toiminta- ja työskentelytapa. Nämä kuitenkin opitaan usein vasta työn teon ohella.

Sähkömies voi lisäksi perustaa oman yrityksen, tai toimia yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Tällöin hänellä on myös oltava nimi TUKES :n urakoitsijarekisterissä. TUKES pitää kirjaa kaikista luvallisista sähköyrityksistä ja työntekijöistä. Myös muut voivat perustaa sähköjen asennusyrityksen, mikäli sen palkkalistoilla on sähkötöitä tekevä henkilö, jolla on TUKES :n oikeudet toimia ko. Ammatissa.


Opiskelumahdollisuudet
Sähkömieheksi voi opiskella Suomessa monilla paikkakunnilla. Sähköasentajan koulutus onnistuu sekä ammattikoulussa, että aikuisopistossa, tai sen voi suorittaa myös oppisopimuksena, mikäli koulussa istuminen ei kiinnosta niin paljoa. Oppisopimuskoulutukset ovat jatkuvasti kasvattaneet suosiotaan.

On asetettu, että kun uralla on työskennellyt yhtäjaksoisesti 6 vuotta, valmistuu niin sanotuksi sähköalan ammattihenkilöksi. Tämän nimityksen saa vain tehdyn työajan perusteella ja se on eräänlainen tae siitä, että osaa asiansa. Sähköasentajan töissä on mahdollista myös kehittyä uralla. Viiden vuoden työkokemuksen jälkeen on mahdollista suorittaa sähköyliasentajan erikoisammattitutkinto. Myös joissakin ammattikouluissa voi jatkaa sähköasentajan tutkinnon suoritettuaan insinööriksi. Insinöörin opinnot tapahtuvat aina ammattikorkeakoulussa.


Millainen työ on sähkömiehen työ?
Sähkömiehen työ on melko fyysistä. Hyvän sähkömiehen on oltava kiinnostunut turvallisuudesta, sekä ymmärrettävä sähkön toiminta. Muutaman väärän piuhan yhdistäminen voi olla hengenvaarallista joko asentajalle itselleen tai pahimmassa tapauksessa sadoille ulkopuolisille henkilöille. Sähköasentajien työtarjonta on ollut jatkuvasti kohtalaisen hyvä – ylikouluttautumista ei juuri ole, ja alalla löytää melko hyvin töitä vuodesta riippumatta. Sähkö on nykyaikana hyvin tärkeää ihmisille ja sähkölaitteiden ja erikoisuuksien yleistyessä niitä tulee jatkuvasti lisää. Sähköasentajien palkat ovat myös nousseet tutkimusten mukaan kaikkein eniten kaikista aloista, nykyinen nousu/lasku-suhdanne on hieman epäselvä, mutta lakkoja tms. ei ole ollut, joten tilanteen pitäisi olla edelleen mallillaan.

Sähkömiehet voivat myös mennä tietokoneasentajiksi tai automaatioasentajiksi halutessaan.